Paljon enemmän kuin työpaikka.

Yhteistyöllä, jokaisen vahvuuksia arvostaen, onnistumme. Luotettavalla tiimityöllä työkavereiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa saadaan aikaan loistavia lopputuloksia - meille kaikille.

Tehtävämme on auttaa työntekijöitämme kasvamaan ja kehittymään työssään. Tarjoammekin rennon ja avoimen työilmapiirin lisäksi myös runsaasti mahdollisuuksia kehittymiseen työssä ja sen ulkopuolella.

Tervetuloa mukaan raudoituksen näköalapaikalle.

Ammattitaito

Motivoitunut ja osaava henkilöstö on tärkein voimavaramme. Takaammekin työntekijöillemme mahdollisuudet ammattiosaamisen kehittämiseen.

Tarjoamme lisäkoulutusta niin perinteiseen raudoittajan ammattiin kuin esimiehenä toimimiseen ja sellaiseksi kasvamiseen.

Annamme rakentavaa palautetta työstäsi ja kartoitamme jatkuvasti myös työtyytyväisyyttä ja työn laatua.

Työturvallisuus

Me NJ Rebarilla suhtaudumme tinkimättömällä huolellisuudella työntekijöidemme turvallisuuteen. Työmaalla noudatetaan tarkkoja ohjeistuksia riskien minimoimiseksi.

Mahdolliset työtapaturmat selvitetään aina henkilökohtaisesti asianosaisen kanssa ja ne käsitellään koko henkilöstön kesken esimerkkitapauksina, jotta vastaavaa ei enää sattuisi.

Erilaiset työturvallisuuskoulutukset kuten tulityö- ja työturvallisuuskortit sekä ensiapukoulutus ovat erottamaton osa toimintaamme onnettomuuksien ehkäisyssä.

Puolalaiset raudoittajamme kertovat videolla työstään Suomessa

Hae meille töihin

Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV osoitteeseen hr@njrebar.com

tai kysy lisätietoja HR-päälliköltämme numerosta +358 40 755 8543 (puhumme suomea ja englantia).